Luonto tekee hyvää

Mielikuvaharjoitusten tekeminen metsässä on hyvä tapa päästää irti stressistä ja rentoutua. Harjoitusten tavoitteena on löytää säännöllisiä, omaan arkeen sopivia hyvinvointitottumuksia. Harjoitukset kehittävät tietoisuustaitoja, ja niissä yhdistyvät sekä metsän luontaiset terveysvaikutukset että mielentaitojen harjoittamisen tuomat hyvinvointivaikutukset. Kokeile rohkeasti!

Erilaisia harjoituksia löydät esimerkiksi kirjasta Metsämieli – Luonnollinen menetelmä mielentaitoihin. Tässä ohessa on pari harjoitusta hieman kirjan harjoituksista muokattuna.

Jos sinulla on ollut pitkä tauko luonnossa kulkemisessa tai haluat kokeilla harjotusta kotona, niin kokeilepa tämä harjoitus, jossa otat mielessäsi yhteyden mielipuuhusi. 

Mieti ensin, millaisessa metsässä juuri sinun on hyvä olla. 

Ota ajatuksiisi oma mielipuusi, millainen se on? 

Mieti seuraavaksi millaisia kokemuksia tai muistoja tuohon sinun puuhusi liittyy. Mieti millaiseen puuhun tahtoisit nojata, kun kaipaat levähdyspaikkaa tai millaista puuta haluaisit koskettaa tai halata, millaiselta puulta saisit energiaa. 

Tee harjoitus rauhassa, keskittyen. Ensimmäisellä kerralla harjoitus voi tuntua hassulta, mutta toistojen myötä pääset keskittymisessä syvemmälle.

Kun seuraavan kerran kuljet metsässä, niin etsi ajatustesi kaltainen puu, etsi tuo mielipuusi ja vietä hetki sen vierellä. Voit tehdä harjoituksen uudelleen myös tuossa oman puusi rinnalla.

Kun seuraavan kerran kuljet metsässä, niin etsi ajatustesi kaltainen puu, etsi tuo mielipuusi ja vietä hetki sen vierellä. Voit tehdä harjoituksen uudelleen myös tuossa oman puusi rinnalla.

Kävelymietiskely on toinen mukava tapa päästää irti arjen huolista ja kiireestä. Kävelymietiskelyn avulla keskityt kehon tuntemuksiin ja aistimuksiin. Samalla mielesi keskittyy juuri olemassa olevaan hetkeen.

Hidasta ensin kävelysi rytmiä. 

Tunnustele, miltä askeleesi tuntuvat, miltä maa jalkojesi alla tuntuu ja miten askeleesi rullaa. 

Tarkastele kehosi asentoa, millainen ryhtisi on ja miltä keskivartalosi tuntuu, onko se jäntevänä tukemassa liikettäsi? 

Tarkkaile kävelysi rytmiä, miten tasainen rytmi kaikuu koko kehossasi. 

Tarkastele hengitystäsi. Miltä uloshengitys tuntuu, entä sisäänhengitys. 

Jatka kävelyä luontaisella rytmilläsi ja mieti matkan aikana, millaisia huomioita teet.

Jos tunnet olevasi kiireinen, eikä keskittyminen onnistu, niin tee seuraava harjoitus. 

Lähde metsäkävelylle. Kiire saattaa seurata sinua ja kuljet reippaasti, pidät katseen tiukasti lähellä, jotta et kompastu puunjuuriin. 

Miltä kulkusi tuntuu, pysytkö polulla? 

Pysähdy ja hengähdä hetki. Katso kauemmas, rauhoitu. Mitä nyt näet? 

Näyttääkö metsä erilaiselta kuin äsken kulkiessasi vauhdikkaasti, suorittaen? Lähde uudelleen liikkeelle, mutta rauhallisemmin. 

Katsele ympärillesi, kauas ja lähelle. Mitä näet, mikä kiinnittää huomiosi? 

Nauti näkemästäsi, pysähdy välillä tutkimaan tai katsomaan jotakin, johon katseesi tarttuu. Älä suorita, nauti liikkeestä, nauti metsästä, rentoudu.

(Arvonen, S. 2014: Metsämieli — Luonnollinen menetelmä mielentaitoihin. Metsäkustannus.)