Kansallis- ja luonnonpuistot muodostavat Suomen luonnonsuojelualueiden verkoston rungon. Suomessa on 40 kansallispuistoa, joiden pinta-ala on yhteensä noin 1 003 300 hehtaaria. Kansallispuistoverkosto on alueellisesti erittäin kattava. Kansallispuistoja on eri puolella maata etelästä pohjoiseen ja idästä länteen.
Luonnonpuistot
Luonnonpuistot on perustettu lailla tai asetuksella tieteellisiin tarkoituksiin. Ne sijaitsevat valtion maalla ja palvelevat ensisijaisesti luonnonsuojelua ja tutkimusta sekä suojelun sallimissa rajoissa myös opetusta.
Luonnonpuistoja ei ole perustettu lisää lähivuosikymmeninä. Niitä voidaan perustaa ainoastaan valtion omistamalle alueelle. Luonnonsuojelualue voidaan perustaa, jos sillä on merkitystä luonnonmukaisen kehityksen turvaamiseen, tietelliseen tutkimukseen tai opetukseen.
Luonnonpuistot säilytetään luonnontilaisina vertailualoina tutkimusta varten, jotta luonnon omaa muutosta voitaisiin seurata. Ne ovat pääosin yleisöltä suljettuja ja niiden suojelumääräykset ovat tiukempia kuin kansallispuistojen.
Luonnonpuistoissa ei yleensä saa liikkua ilman kirjallista lupaa. Lupia myönnetään vain tieteellisiin tarkoituksiin. Suomessa kaikki 19 luonnonpuistoa ovat Metsähallituksen hoidossa. Luonnonpuistojen pinta-ala on yhteensä 1 542 neliökilometriä.
Joissakin luonnonpuistoissa on yleisön käyttöön merkittyjä polkuja, joita luonnossaliikkujat voivat käyttää. Pohjois-Suomen luonnonpuistoissa paikallisilla asukkailla on luontaiselinkeinojen, kuten porotalouden, harjoittamiseen liittyviä nautintaoikeuksia.
Luonnonpuistot palvelevat ensisijaisesti luonnonsuojelua ja tieteellistä tutkimusta. Niissä luonto pyritään säilyttämään mahdollisimman koskemattomana. Luonnonpuistojen suojelumääräykset ovat kansallispuistoja tiukemmat.
Kansallispuistot
Kansallispuistoissa pyritään säilyttämään Suomen luonnon arvokkaimmat kohteet, niiden eliölajisto ja erilaiset elinympäristöt sekä maisemalliset erityispiirteet. Kansallispuistot säilytetään mahdollisimman luonnontilaisina. Ne ovat yleisölle avoimia luonnonsuojelualueita. Useimmissa kansallispuistoissa on hyvät opastus- ja retkeilypalvelut, joissakin on luontokeskus, joka tarjoaa lisätietoa alueesta ja erilaisia palveluja.
Kukin kansallispuisto perustetaan erityislailla. Puisto voidaan perustaa vain valtion omistamille maille ja vesille. Sen pinta-alan on oltava perustamisvaiheessa vähintään 1 000 hehtaaria. Alueella on oltava merkitystä yleisenä luonnonnähtävyytenä tai muutoin luonnontuntemuksen lisäämisen tai yleisen luonnonharrastuksen kannalta.
Eteläisessä Suomessa on lukumääräisesti eniten kansallispuistoja, mutta ne ovat kooltaan pieniä. Pohjois-Suomessa ja Lapissa kansallispuistoja on harvassa, mutta ne ovat pinta-alaltaan laajoja, erämaisia alueita.
Kuten luonnonpuistot niin myös kansallispuistot on perustettu luonnon suojelemiseksi, mutta ne ovat myös kaikille avoimia retkeilykohteita. Usein ne ovat erityisen näyttäviä ja elämyksellisiä alueita, joissa todella pääsee nauttimaan maamme erityisen kauniista luonnosta.
Retkeilyalueet
Suomessa on viisi ulkoilulailla perustettua valtion retkeilyaluetta: Evon, Ison-Syötteen, Kylmäluoman, Oulujärven ja Ruunaan retkeilyalueet. Ne kaikki ovat Metsähallituksen hallinnassa.
Valtion retkeilyalueet ovat monipuolisia, retkeilyyn ja muuhun luonnon virkistyskäyttöön tarkoitettuja kohteita, joiden pinta-ala on yhteensä noin 242 km². Retkeilyalueilla on merkittyjä kävely- ja hiihtoreittejä, luontopolkuja, telttailualueita ja laavuja. Lähiseudun yrittäjät tarjoavat luontomatkailuun liittyviä palveluita alueilla ja niiden ympäristössä. Usein alueella on myös luontokeskus tai retkeilykeskus sekä vuokrakämppiä. Alueiden palveluissa on pyritty ottamaan huomioon myös liikuntaesteiset kävijät.
Valtion retkeilyalueilla harjoitetaan rajoitettua metsätaloutta, jossa otetaan huomioon luontoarvot ja virkistyskäytön tarpeet. Retkeilyalueilla käsitellään metsiä esimerkiksi hakkuin. Toimenpiteet pyritään tekemään siten, että virkistyskäytölle ei aiheudu haittaa. Retkeilyalueilla voi yleensä kalastaa ja metsästää. Näitä harrastuksia varten täytyy olla tarvittavat luvat.
Valtion retkeilyalueet kuuluvat myös Natura 2000 -verkostoon, vaikka ne eivät ole luonnonsuojelualueita. Natura 2000 -alueiden verkostolla suojellaan koko Euroopan unionissa tärkeitä luontotyyppejä ja lajeja. Tavoitteena on luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen. Verkostolla suojellaan myös sellaista luontoa, joka aiemmin on ollut heikommin suojeltua, esimerkiksi saariston ja rannikon vedenalaista luontoa, järviä, suuria jokia, pienvesiä, kallioita ja kulttuuriympäristöjä.
Natura-alueiden suojelu voi perustua lainsäädäntöön, hallinnollisiin määräyksiin tai vapaaehtoisiin sopimuksiin. Pääosin suojelu perustuu luonnonsuojelu- ja erämaalakeihin, mutta luontoarvoja suojellaan myös metsä-, vesi-, ulkoilu-, rakennus- ja maa-aineslakien avulla. Alueilla voidaan sallia toiminta, joka ei uhkaa suojeltavia luontoarvoja ja siksi retkeily on näillä alueilla pääosin sallittua.
Muut luonnonsuojelualueet
Kansallispuistojen lisäksi Suomessa on monia muita luonnonsuojelualueita. Valtion muiden luonnonsuojelualueiden luonne ja suojelutavoitteet vaihtelevat. Osa on perustettu ennen valtioneuvoston antamia suojeluohjelmapäätöksiä. Osa on perustettu suojelemaan suojeluohjelmien ulkopuolella olevia alueita, mm. soita, lehtoja ja vanhoja metsiä.
Valtion mailla on lisäksi Metsähallituksen omilla päätöksillä muodostettuja suojelukohteita, jotka eivät perustu luonnonsuojelulakiin. Metsähallitus on perustanut näitä pieniä suojelualueita kaikkiaan 24 kpl, ja ne kattavat yhteensä 800 ha. Tämä suojelualueiden perustamisoikeus on lakkautettu.
Yksityiset luonnonsuojelualueet muodostetaan maanomistajan hakemuksesta ELY-keskusten päätöksellä kuntien, yhteisöjen ja yksityisten maille. Niitä on hyvin erilaisia luonnonpuistojen kaltaisista linnustonsuojelualueista perinnemaisemaltaan arvokkaisiin kartanopuistoihin. Toisinaan alueet liittyvät rajatta valtion luonnonsuojelualueisiin ja niillä saattaa olla yhteistä palveluvarustusta.
Yksityiset luonnonsuojelualueet sijaitsevat valtaosaltaan maan eteläosissa.
Metsähallituksen Luontopalvelut voi hoitaa myös yksityisiä luonnonsuojelualueita yhteistyössä omistajan kanssa.